Mainos

Suo, ilmakitara ja rautakanki – näin hullusti Suomessa kisaillaan

Kesä on kukkeimmillaan, joten on jälleen aika kirmata mitä kummallisimmissa kilpailuissa ympäri Suomen.

Padasjoen Nakukymppi ehdittiin kirmata jo 14. kesäkuuta, mutta tänä viikonloppuna Sonkajärvellä kannetaan jo perinteisesti eukkoja MM-tasolla. Suomalaispari Taisto Miettinen/Kristiina Haapalainen jahtaa peräti neljättä perättäistä mestaruuttaan.

Suomalainen on tottunut rämpimään soissa, joten miksei samalla jalostaisi sitä urheiluksi? Soissa on hiihdetty, painittu ja viime vuosina pelattu myös jalka- ja lentopalloa. Tosin jalkapalloa kunnioittaen Hyrynsalmen MM-kisoissa pelataan suopotkupalloa, jälleen 19.–20. heinäkuuta.

Kun suot on huuhdeltu iholta, voi lähteä kesäpilkille. Pudasjärvellä haetaan 22.–28. heinäkuuta yhtäjaksoista kesäpilkin maailmanennätystä. Toimenkuvaan kuuluu ensin valvoa edellisen pilkkijän osuus ja sitten narrata kalaa oma, noin tunnin mittainen vuoro.

Pudasjärvellä voi muuten hullutella talvellakin, jolloin kunnassa kisataan umpihankihiihdon maailmanmestaruuksista sekä lumikenkävaelluksen Suomen mestaruuksista.

Saman viikon lopulla voi suunnata jälleen suolle, kun rapa roiskuu suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella 27.–28. heinäkuuta.

Elokuun puolivälissä voi pitää peruskuntoaan yllä Tammelan Mustialassa. Kerää neljän hengen joukkue, kahdeksan rautakankea ja rykäise rautakankikävelyn MM-kisoihin.

Jos käsissä vielä riittää voimia, suuntaa 24. elokuuta Savonlinnaan. Siellä haetaan kännykänheiton maailmanmestaria. Maaginen sadan metrin raja meni rikki jo viime kesänä, mennäänkö tänä vuonna yli Ere Karjalaisen ME-lukemien 101,46?

Käsivoimat sekä eräänlainen heittäytyminen ovat tarpeen samoihin aikoihin Oulussa, jossa taiteillaan ilmakitaran MM-kisoissa 21.–24. elokuuta.

Hulluus ei ole kuitenkaan tiivistynyt vain Suomen rajojen sisäpuolelle. Berliinissä riuhdotaan tänä viikonloppuna saappaanheiton MM-kisoissa. Yhdysvalloissa maan kansallispäivän (4.7.) yhtä ylpeydenaiheena oli jälleen hotdogin syöntikilpailu New Yorkin Coney Islandilla. Ahmimislegenda Joey Chestnut ylitti viime vuonna tekemänsä maailmanennätyksen yhdellä hodarilla. Hän ehti nauttia 69 hodaria 10 minuutissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.