Mainos

Suojateille on kuollut alkuvuoden aikana jo yhtä moni kuin koko viime vuonna

Suomessa on kuollut suojatiellä sattuneissa onnettomuuksissa vuoden 2015 aikana jo kymmenen jalankulkijaa ja pyöräilijää.

Viimeisin kuolonuhri saatiin tiistaina, kun auto törmäsi pyöräilijään suojatiellä Raumalla. Keskiviikkona taasen 11-vuotias tyttö jäi suojatiellä Tampereella rekan alle, jonka myötä hän loukkaantui vakavasti.

Kuluvasta vuodesta on odotettavissa suojatiekuolemien osalta viime vuotta synkempi, sillä vuonna 2014 suojatieonnettomuksissa kuoli koko vuoden aikana kymmenen jalankulkijaa ja pyöräilijää. Siis saman verran kuin nyt on hieman alle kahdeksassa kuukaudessa kuollut.

Jos vertaillaan aikaväliä tammi-elokuu aikaisempiin vuosiin, on tämä vuosi ollut kymmenellä kuolemantapauksella 2010-luvun synkin.

Viime vuonna elokuun loppuun mennessä suojatiellä kuolleita jalankulkijoita ja pyöräilijöitä oli vain kuusi. Vuosina 2012 ja 2013 elokuun loppuun mennessä suojatieonnettomuuksissa kuolleita oli kahdeksan.

Pitkällä aikavälillä vähentynyt

Suojatiellä kuolleiden jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden määrä voi vaihdella vuosittain suuresti. Esimerkiksi vuonna 2006 kuolleita oli koko vuoden aikana 27, kun taas seuraavana vuonna kuolleiden määrä tippui kahdeksaantoista.

Alla olevan graafin perusteella voidaan myös todeta, että pitkällä aikavälillä kuolleiden määrä vähentynyt. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.