Mainos

Suomalainen teki ennätyksen purjelennossa

Suomalainen Anssi Soila on tehnyt maailmanennätyksen purjelennossa Argentiinassa. Hän lensi yhdessä saksalaisen Klaus Ohlmannin kanssa kolmiolentona runsaan 1750 kilometrin matkan Nimbus-purjelentokoneella..

Tammikuun puolivälissä tehty ennätyslento kesti yli 15 tuntia, kertoo Ilmailuliitto. Reitti kulki kolmen pisteen kautta Argentiinan vuoristossa siten, että se päättyi lähtöpaikkaan.

Kaksikon keskinopeus oli 119,29 kilometriä tunnissa.

Lentoa valmisteltiin neljä vuotta, jonka aikana tutkittiin muun muassa satelliittikuvia ja ilmastoa.

- Vuoriston kyljessä ja lähistöllä on rajuja tuulia, joista voi selvitä vain Klausin kovalla kokemuksella. Kun kovaan turbulenssiin lentää, kone hajoaa kappaleiksi. Koko ajan oli tiedettävä mitä tekee. Korkeimmillaan olimme kahdeksassa kilometrissä ja 40 asteen pakkasessa. Koneessa ei ole lämmitystä, seitsemättä kertaa Argentiinan vuoristossa lentämässä ollut Anssi Soila sanoo.

Soila on tunnettu ilmailuseikkailija. Hän on lentänyt Stemme-moottoripurjelentokoneella muun muassa Helsingistä Kapkaupunkiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.