Mainos

Suomalaisäidit haluavat lyhyemmän työpäivän

Monet suomalaiset äidit haluaisivat tehdä lyhyempää työpäivää, kertoo tuore väitöstutkimus.

Noin joka neljännen työssäkäyvän äidin mielestä toivottava työaika on 20–34 työtuntia viikossa, mutta todellisuutta se on vain hieman yli kymmenesosalle.  

Suomessa useimmat työssäkäyvät äidit ovat kokopäivätyössä. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa suurempi osa äideistä tekee lyhyempää työaikaa.  

Milla Salinin väitöskirja vahvistaa myös käsitystä, että äitien työssäkäynti vaihtelee suuresti Euroopan eri maissa. Yhteistä on vain se, että alle kouluikäisten lasten äidit tekevät vähemmän palkkatyötä kuin vanhempien lasten äidit.  

Kulttuuri ja perinteet vaikuttavat

Taloudellinen pakko ajaa äidit töihin etenkin siellä, missä maan taloustilanne on huono. Tämä näkyy selvimmin Itä-Euroopan maissa.  

– Näissä maissa perhe tarvitsee myös äidin palkkatuloja jokapäiväiseen elämiseen, toteaa Salin.  

Myös kulttuuri, perinteet ja näkemykset sukupuolten rooleista vaikuttavat äitien työssäkäyntiin. Pidempää työaikaa tekevät muiden muassa ne äidit, joiden oma äiti on ollut lapsiperheaikanaan palkkatyössä.  

Salinin sosiaalipolitiikan väitöskirja tarkastetaan tänään Turun yliopistossa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.