Mainos

Suomalaisen bisnesnaisen koskettava kamppailu läpi rankkojen syöpähoitojen: "Sokki paistoi ihmisten silmistä"

– Se on ollut elämän pysäyttävimpiä kokemuksia. Henkilökohtaisessa elämässä niitä hetkiä, että taatusti muistan, missä sen tiedon sain ja myöskin sen, miltä se tuntui. 

Näin Kansainvälisen bisnesyhteisön Amchamin toimitusjohtaja Kristiina Helenius kuvaan vuoden 2005 tapahtumia, kun hän sai diagnoosin imusolmukesyövästä. 

Helenius kertoo, että hänen syöpänsä ei juuri oireillut. Merkki siitä, että jokin on vinossa, löytyi kaulasta. 

– Sehän näissä syövissä on yksi pelottavimmista asioista, kun ne eivät hyvin pitkään tunnu missään. Itselläni se tapahtui niin, että olin lähdössä työkeikalle ja seisoin peilin edessä laittamassa korua kaulaani. Aloin ihmetellä, että miten tämä koru menee niin oudosti, että ihan kuin minulla luomet pullottaisivat ja aloin tunnustella kaulaa. Vääntelin ja kääntelin peilin edessä kaulaani ja solisluitani. Siinä huomasin, että ei hyvänen aika, tuohan on tosi suuri, ihan kananmunan kokoinen patti solisluun alla.

Helenius sanoo, että hän piti pattia aluksi täysin harmittomana.

– Ei siinä mitenkään sytyttänyt, vaan luulin, että minulla on mikä lie lihas repeytynyt treenatessa. Ajattelin, että täytyy käydä lääkärillä. Se oli ainoa muistijälki, joka jäi. Laitoin vain nopeasti korun kaulaan ja jatkoin elämää. Mutta tajusin, että nyt täytyy kyllä käydä lääkäriä tapaamassa, että tämä ei ole ihan normaalia.

Lääkäri: Sinulla on oudon mallinen kaula

Edes lääkäri ei havahtunut heti tilanteen vakavuuteen. 

– Lääkärikään ei millään lailla tajunnut, että jotakin on pielessä. Hän totesi vain, että sinulla on oudon mallinen kaula. Tämä oli suurinpiirtein se vastaus. Jälleen tämä kuvastaa sitä, että miten monimuotoinen sairaus syöpä on ja kuinka vaikea se on löytää.

Helenius kertoo odotusjan oleen vaikein. Hän sanoo tehneensä itse diagnoosin taudistaan.

– Diagnosoin tilanteen netin perusteella, enkä suosittele nettiöitä kenellekään, koska siellä on hurjaa tavaraa. Valvoin yhden yön ja kirjoitin ylös kaiken, mitä oli löydettävissä. Kirjoitin tarralapulle oman diagnoosini ja menin nukkumaan. Kuukautta myöhemmin, kun asia selvisi lääkärillä, se oli juuri se sama diagnoosi, minkä olin itse tunnustelun ja tutkimisen perusteella tehnyt.

– Lääketieteellinen diagnoosi oli sitten paljon pidempi, kun piti sulkea pois valtava määrä asioita, jotta päästiin lopulliseen diagnoosiin.

"Suhtauduin hoitoihin fanaattisesti"

Helenius sanoo diagnoosin olleen helpotus, vaikka hänen syöpänsä olisi aiemmin tarkoittanut kuolemantuomiota.

– Epävarmuus on pahinta eli se odotusaika, kun piti odottaa eri tuloksia. Se oli vaikeaa aikaa, hirmuisen rankkaa henkisesti. Kun se tulos tuli, tuli helpotuksen aalto, että nyt on sitten projektilla nimi ja mitä tässä pitää tehdä.

Pitää pitää itsensä kunnossa ja mennä oppikirjan mukaan. Huolehtia siitä, että tästä parannutaan. Näin Helenius ajatteli.

– Tämän Hodginin taudin, joksi syöpä diagnosoitiin, hoito oli mennyt viiden edellisen vuoden aikana hirveästi eteenpäin. Se oli ollut aikaisemmin kuolemantuomio ja nopea kuolema. Nyt, kun lääketiede on pääsyt eteenpäin, minulle pystytäänkin antamaan 90 prosentin mahdollisuus selvitä tästä hengissä ja jatkaa elämää ihan normaalisti.

Helenius kertoo, että hänen syöpäkamppailunsa jakautuu selkeästi kahteen eri vaiheeseen. Hoitovaihe oli oma kokonaisuutensa. Sen jälkeen aikaa kului palautumiseen ja asian läpikäyntiin.

– Itse olen aika työkeskeinen ihminen. Minulle se hoitojen puoli vuotta oli sellainen, että nyt tämä homma hoidetaan. Minä suhtauduin siihen hyvin fanaattisesti. Terveydentilani oli niin hyvä, että minulle pystyttiin antamaan myrkkyjä ihan täysillä.

Kun hoidot olivat ohi, Helenius koki jääneensä tyhjän päälle.

– Sitten piti uudelleenorientoitua ja hoitaa loppuelämä. Että mitenkäs nyt tämän jälkeen, mitkä ovat minun arvoni, miten minä suhtaudun? 

"Näytin aivan luurangolta"

Heleniuksen mukaan syöpähoidot olivat hänen kohdallaan hyvin rankkoja. Hän kertoo hoitojen aiheuttaneen identiteettikriisin. 

– Menin todella heikkoon kuntoon. Kun ihmiset tulivat katsomaan minua, muistan ne katseet. Se sokki heidän silmissään. He eivät uskaltaneet sanoa mitään mutta näin, että he ajattelivat, että sinä näytät ihan hirveältä. Minä olen 175 senttiä pitkä ja painoin silloin 55 kiloa. Olin ihan luuranko. Tukka, kulmakarvat ja ripset lähtivät. Pakostakin se koettelee naisen identiteettiä, että menettää ulkonäkönsä ja kuntonsa. Siinä mielessä se puolen vuoden jakso oli hyvin omituinen elämänvaihe.

Helenius sanoo, että hänen elämänsä ja arvonsa eivät ole juurikaan muuttunut syöpädiagnoosin jälkeen. 

– Olen sanonut kaikille, että minusta ei tullut hyvää ihmistä. Eikä se sillä lailla muuttanut, että sairaus olisi jalostanut minua. Ihminen voi olla aika ilkeä, kun siihen sattuu ja sillä on lyhyt pinna ja katkera ja ties mitä. Toisaalta se, että on ollut lähellä kuolemaa ja joutunut sen asian kanssa tekemisiin, muistuttaa ajan lyhyydestä, siitä mitä meillä on elämässä. Se asia on muuttunut, että haluan valita sen, mitä loppuelämällään haluan tehdä. Uskallan sanoa ei. 

Vanhat vakaumukset ovat vahvistuneet.

– Olen aina ollut uskovainen, ja olen aina jotenkin halunnut nähdä elämän moniulotteisena. Siinä mielessä sanoisin, että syöpä enemmänkin vahvisti niitä arvoja, mitä minulla oli jo, hän sanoo.

Helenius puhui sairaudestaan myös lääkeyhtiö Rochen järjestämässä tilaisuudessa. Hoidoista keskusteltiin Suomi-Areenassa lisäksi muissa tilaisuuksissa


Katso koko SuomiAreenan ohjelma ja kaikki puhujat osoitteesta suomiareena.fi

Keskiviikon suorat verkkolähetykset: 

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.