Mainos

Suomalaisen EU-vuosimaksu: 123 euroa

Suomen nettomaksuosuus Euroopan unionille kohosi viime vuonna yli 650 miljoonaan euroon, mikä on 123 euroa henkeä kohti. Valtiovarainministeriön mukaan nettomaksuosuuden kasvuun vaikuttivat EU:n budjetin kasvu sekä uusien jäsenmaiden tukien nouseminen täysimääräisiksi.

Italia ja Hollanti olivat suurimmat nettomaksajat, kun maksuosuuksia verrataan bruttokansantuloon. Eniten EU:sta hyötyivät Unkari, Liettua ja Latvia.

Suomen nettomaksuosuus oli samalla tasolla kuin Saksan ja Tanskan suhteelliset osuudet. Ruotsin maksuosuus oli ripauksen alhaisempi.

EU-maiden nettomaksut ja -saamiset heijastavat jäsenmaiden välisiä varallisuuseroja. Nettomaksajia unionissa oli viime vuonna 11, jotka kaikki ovat vanhoja, ennen vuotta 2004 unioniin liittyneitä jäsenmaita. Nettosaajien joukossa olivat uusien jäsenmaiden lisäksi myös Kreikka, Portugali, Irlanti ja Espanja.

Suomi on ollut nettosaaja ainoastaan vuosina 1996, 1997 ja 2000.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.