Mainos

Suomalaisen tieteen asemaa ulkomailla pyritään vahvistamaan

Tavoitteena on ottaa kiinni Yhdysvaltojen ja Japanin etumatka tieteen maailmassa.

Suomen Akatemia haluaa vahvistaa suomalaisen tieteen asemaa ulkomailla.

Suomen Akatemia aikoo ottaa aktiivisen roolin eurooppalaisen tutkimusalueen muodostamisessa. Eurooppalainen tutkimusalue on EU:n komission hahmottelema suunnitelma, jossa kansalliset tutkimus- ja teknologiapolitiikat sekä komission toimet tukevat toisiaan.

Tavoitteena on ottaa kiinni Yhdysvaltojen ja Japanin etumatka tieteen maailmassa.

Suomen Akatemia haluaa myös tukea tutkijakoulutuksen kansainvälistymistä ja poistaa tutkijoiden liikkuvuuden esteitä. Myös suomalaisen tutkimusympäristön houkuttelevuutta ulkomaalaisten silmissä pyritään lisäämään. T

Tavoitteet sisältyvät Suomen Akatemian tänään julkaisemaan kansainvälisen toiminnan strategiaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.