Mainos

Suomalaiset haluavat eläkkeelle 60-vuotiaina

Nuorimmat työntekijät ja työväestö suuntaisivat eläkkeelle jo alle 60-vuotiaina.

Pääosa suomalaisista haluaa jäädä eläkkeelle 60-vuotiaina.

Työssä käyvät suomalaiset pitävät itselleen sopivana eläkeikänä noin kuuttakymmentä vuotta, kertoo tuore tutkimus.

Helsingin Sanomien teettämän selvityksen mukaan erot toiveiden mukaisesta eläkeiästä ovat eri väestöryhmien välillä vähäisiä. Osa-aikatyössä olevat, varttuneimmat työntekijät ja johtavassa asemassa olevat haluavat hieman korkeampaa eläkeikää kuin muut. Nuorimmat työntekijät ja työväestö suuntaisivat eläkkeelle alle 60-vuotiaina.

Suomessa tavoitellaan nykyään 68 vuoden eläkeikää. Myös työnantajat ovat kyselyssä katsoneet, että tavoiteikä on liian korkea.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.