Mainos

Suomalaiset kolaroivat useimmiten perjantaina

Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna yhteensä 108 000 liikennevahinkoa. Niistä henkilövahinkoja oli 19 000 ja loput omaisuusvahinkoja. Pahimmat kolaripäivät vuonna 2011 olivat helmikuun 8. ja 11 päivät. Näinä päivinä tapahtui yli 1250 kolaria.

– Näihin helmikuun kolareihin on todennäköisesti syynä ajokeli. Helmikuun 7-8 päivien välillä tuli hyvin paljon lunta, yli 15 senttimetriä. 11.2 taas oli perjantai, jolloin autot olivat liikkeellä, vaikka ajokeli oli yhä huono, toteaa Liikennevakuutuskeskuksen vahingontorjuntayksikön yhteyspäällikkö Tapio Koisaari.

Se, mikä suomalaisista liikennevahingoista pistää silmään on viikonpäivä. Suomalaiset kun Liikennevakuutuskeskuksen tilastojen mukaan yleensä kolaroivat perjantaina.

– Perjantaina vain kolaroidaan. Silloin myös parkkipaikkakolarointi lisääntyy. On enemmän ajoneuvoja liikenteessä ja usein vielä kiire, Koisaari kuvailee.

Lisäksi Koisaari huomauttaa, että tilastoissa näkyy inhimilliset tekijät.

– Miehet aiheuttavat yleensä liikennevahingot. Liikenneonnettomuuksissa aiheuttajana on 70 prosenttia tapauksista mies, kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa luku on 90 prosenttia. Se taitaa olla miesten juttu, se riskin otto.

Juhlapäivät ja sää

Koisaaren mukaan kaikki vuoden 20 pahinta kolaripäivää ajoittuu kuitenkin tammi-maaliskuulle. Esimerkiksi 18.2.2011 oli paha kolaripäivä, jolloin lauhan sään jälkeen pakkanen kiristyi.

– Lämpötilan muutos aiheuttaa kolareita. Ihmiset eivät varaudu välttämättä äkillisiin muutoksiin. Esimerkiksi pakkasen kiristyessä suolaus ei auta ja tien pinnat jäätyvät.

Eniten yhtenä päivänä henkilövahinkoja tapahtui kesäkuun 10. päivä ja kesäkuun 17. päivä. Kesällä kolaroidaan toisesta syystä kuin talvella, huomauttaa Koisaari.

– Kesällä ajokeli vaikuttaa päinvastoin. Tiet hyvässä kunnossa, päästään mökeille, pidetään hauskaa auton kanssa, suistumiset, alkoholi, Koisaari luettelee.

– Lisäksi myös kaksipyöräiset ovat liikenteessä ja niissä riski loukkaantua on aina suurempi mitä henkilöautoissa.

Tilastoista pystyy Koisaaren mukaan suoraan katsomaan esimerkiksi suomalaisia juhlapäivien vaikutusta liikennevahinkotilastoihin.

– Tilastoissa näkyy koulujen loppuminen, juhannuksen menoliikenteet ja muut yleisemmät juhlapäivät.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.