Mainos

Suomalaiset lain voimalla tavoille

Häiritsevä katujuopottelu, prostituutio ja uhkaava käytös julkisella paikalla aiotaan kieltää lailla. Asiaa pohtinut työryhmä on saanut työnsä lähes valmiiksi ja luovuttaa ehdotuksensa sisäministeriölle runsaan kahden viikon kuluttua. Eduskunta päättänee kansalaisten minimikäytöstavoista ensi keväänä.

Helsinki


Tällä hetkellä katujuopottelu ja prostituutio on ollut kiellyttyä julkisilla paikoilla vain suurimpien kaupunkien järjestyssäännöissä. Nyt niistä on tulossa kiellettyjä koko maassa. Uusi järjestyslaki on valmisteilla ja pääosa sen sisällöstäkin on saatu kirjatuksi ehdotukseen.

Katujuopottelu kielletään kokonaan lasten leikkipuistoissa ja liikenneasemilla. Muilla julkisilla paikoilla juopottelu olisi kiellyttyä vain silloin, kun se olisi häiritsevää. Siten esimerkiksi vappupiknik shampanjoineen ei vielä rikkoisi lakia, jos se vain sujuisi sopuisasti. Prostituutiokin olisi lain vastaista vain silloin, kun se häiritsisi yleistä järjestystä.

Laki kieltäisi myös uhkaavan käytöksen ja väkivaltaan luontovien esineiden hallussapidon. Näin ollen esimerkiksi taikinakaulimen ulkoiluttaminen yön tunteina olisi lainvastaista, jollei siihen löytyisi perusteltua selitystä.

Järjestyslain rikkomisesta tulisi pääsääntöisesti sakkoja. Vain tiettyjen vaarallisten välineiden, kuten esimerkiksi stiletin ja nyrkkiraudan, hallussapidosta voisi saada vankeutta.

Järjestyslakia pohtinut työryhmä luovuttaa esityksensä sisäministeriölle runsaan kahden viikon kuluttua. Vaikka edessä on poikkeuksellisen laaja lausuntokierros, niin työryhmässä uskotaan, että eduskunta saa lakiesityksen eteensä vielä kevään aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.