Mainos

Suomalaiset muuttavat ennätyksellisen vilkkaasti

Muuttointo on 2000-luvulla ylittänyt 1960- ja 1970-lukujen suuren muuttoaallon. Väestö keskittyy yhä selvemmin pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen muodostamaan kolmioon.

Suomalaiset muuttavat ennätyksellisen innokkaasti. Helsingin Sanomien mukaan viime vuonna suomalaiset muuttivat enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Muuttajia oli 290 194.

Vuosina 2001-2005 kunnasta toiseen muuttajia oli enemmän kuin 1960- ja 1970-lukujen suuren muuttoaallon aikana. Vuosina 2001-2005 kunnasta toiseen muutti 1,4 miljoonaa, vuosina 1971-1976 luku jäi alle 1,2 miljoonan.

Suomen väestö keskittyy entistä selvemmin pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen muodostamaan kolmioon. Yksittäisistä seutukunnista suurin voittaja on 2000-luvulla ollut Tampere ja suurin häviäjä Kajaani.

Tutkija Timo Aron mukaan muuttoliikkeen kiihtymisen taustalla ovat liikkuvuuden vapautuminen, aluepoliittisten tulonsiirtojen vähentyminen ja maatalouden rakennemuutos. Muuton suuntaa ohjaavat Aron mukaan nuoret ja opiskelijat.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.