Mainos

Suomalaiset ovat mukana etsimässä antimateriaa avaruudesta

Parhaillaan on käynnissä projekti, jossa kansainväliselle avaruusasemalla asennetaan laite, joka etsii maailmankaikkeudesta antimateriaa. Turun yliopiston avaruustutkimuslaboratorio on mukana tässä kansainvälisessä projektissa.

- Kaikella aineella, myös sillä, mistä me kaikki koostumme, on peilikuvansa, jota kutsumme antiaineeksi tai antimateriaksi. Antimateria käyttäytyy kuten tavallinen materia ja siitä voisi periaatteessa rakentaa ihmisiä, planeettoja ja tähtiä. Toistaiseksi antimateriaa ei ole kuitenkaan löydetty mistään, opastaa Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta.

Tähän saakka kaikki tutkimuksissa käytetty antimateria on pitänyt valmistaa itse. Nature-lehti uutisoi, että Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERN onnistui vangitsemaan antimateriaa pieneksi hetkeksi ennenäkemättömän määrän.

- Antimaterian valmistamiseen vaaditaan suuret hiukkakiihdyttimet. Lisäksi antimaterian säilyttämisessä on omat haasteensa, sillä kun materia ja antimateria kohtaavat, ne muuttuvat puhtaaksi energiaksi vanhan kunnon Einsteinin E=mc2-kaavan mukaisesti. Eli tavallaan on onni, ettei täällä sen enempää antimateriaa ole, jatkaa Valtaoja.

Antimateriasta tulevaisuuden energianlähde?

Antimaterian ja materian kohdatessa vapautuu siis puhdasta energiaa. Toistaiseksi tästä energianlähteestä on kuitenkin turha haaveilla, koska antimateriaa ei ole kyetty löytämään mistään. Sen sijaan antiaine on pitänyt tehdä itse ja sen valmistamiseen kuluu enemmän energiaa kuin siitä voi saada irti.

Antimateria ja sen puute maailmankaikkeudessa on yksi tieteen suurista arvoituksista. Fysiikan nykykäsityksen mukaan alkuräjähdyksessä olisi pitänyt syntyä yhtä suuret määrät materiaa ja antimateriaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.