Mainos

Suomalaiset pääsivät ottamaan näytteitä Luga-joelta

Suomalaiset pääsivät tänään, kolmen viikon tauon jälkeen, ottamaan fosfori-näytteitä luoteisvenäläiseltä Luga-joelta.

Suomalaiset ja venäläiset näytteenottajat ottivat yhdessä näytteet kolmesta paikasta joella sekä Luga-joen suulta Ust-Lugasta.

– Sain sieltä raportin, että näytteenotto sujui hyvin. Ketään ei pidätetty, kertoo projektin johtaja Kaj Forsius Itämeren suojelukomissiosta (Helcom).

Tehtaan läheisyyteen näytteenottajat eivät kuitenkaan päässeet. Lannoitetehdas on kieltänyt tarkennetun näytteenoton tehtaan läheisyydessä. Sillä oli tarkoitus selvittää fosforipäästön tarkempi lähde.

– Tällä viikolla emme päässeet tehtaan lähelle. Siellä olisi tarkoitus selvittää mahdollista fosforilähdettä vähän tarkemmin. Jatkamme kuitenkin vielä neuvotteluja venäläisviranomaisten kanssa. Ehkä meillä on jo ensi viikolla enemmän tietoa siitä, pääsemmekö tehtaan lähelle ottamaan näytteitä, toivoo Forsius.

"Haluaisimme tarkempaa näytteenottoa"

Aiemmin oli jo saatu lupa tehtaan läheisyydessä tapahtuvaan näytteenottoon ja siellä, sovitulla näytteenottoalueella, Seppo Knuuttilakin kolme viikkoa sitten pidätettiin. Forsius ei ota kantaa siihen, onko tehtaalla jotain salattavaa, kun näytteitä ei saa ottaa tehtaan läheltä.

– Sitä en osaa sanoa. Me tosiaan haluaisimme tehdä tarkempaa näytteenottoa, jotta saisimme tarkempaa tietoa päästölähteestä.

Todennäköisenä fosforipäästön lähteenä on pidetty tehtaan jätekipsivuorta.

Nykyisiltä näytteenottopaikoilta otettavat lähteet kertovat ainakin sen, valuuko Luga-jokeen fosforia ja kuinka paljon sitä päätyy Suomenlahteen. Tarkempi päästölähde sen sijaan jää pimentoon, ellei näytteitä päästä ottamaan lähempänä tehdasta.

Yhteistä näytteenottoa jatketaan joka toinen viikko kesäkuulle asti. Jäljellä on vielä kolme näytteenottokertaa.

Ensimmäisiä mittaustuloksia on tarkoitus julkistaa ensi viikolla Puolassa pidettävässä Helcomin kokouksessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.