Mainos

Suomalaiset säästävät entistä ahkerammin

Yhä suurempi osa suomalaisista panee rahaa syrjään tulevia tarpeita varten, ilmenee Säästöpankkiryhmän kyselyssä.  

Kyselyyn vastanneista 84 prosenttia sanoo nyt, että heillä jää jonkin verran rahaa säästöön. Viime vuoden kyselyssä vain 70 prosenttia sanoi pystyvänsä panemaan rahaa sivuun.  

Yli kolmannes vastaajista aikoo lisätä säästämistään vuoden sisällä.

Suosituimmat säästötavat ovat säästötilit ja rahastosijoitukset. Vapaaehtoiset eläkevakuutukset ja pörssiosakkeet ovat selvästi harvemmassa käytössä.

Kyselyssä ilmenee myös, että valtaosa kuluttajista odottaa, että heidän oma taloutensa kehittyy tulevan vuoden aikana positiiviseen suuntaan tai pysyy ennallaan. Neljännes odotti heikompia aikoja.

Kysely tehtiin syys-lokakuussa ja siihen vastasi 3000 yli 14-vuotiasta suomalaista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.