Mainos

Suomalaiset suhtautuvat kielteisesti ulkomaiseen työvoimaan

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kolmannes suomalaisista ei haluaisi Suomeen ulkomaista työvoimaa. Mieluiten työvoimaa otettaisiin vastaan Virosta, negatiivisimmin suhtaudutaan venäläiseen ja ukrainalaiseen työvoimaan.

MTV:n uutisten teettämässä tutkimuksessa vastaajia pyydettiin valitsemaan listasta kolme maata, joista he mieluiten ottaisivat vastaan koulutettua työvoimaa. Listan kärkeen nousi Viro, jonka valitsi lähes puolet 1400:sta osallistujasta. Myös Puola, Intia ja Kiina saivat paljon mainintoja. Kielteisimmin suomalaiset suhtautuvat Venäjään ja Ukrainaan.

Lähes kolmasosa ei haluaisi Suomeen ulkomaista työvoimaa lainkaan.

- Tietysti on aika yllättävää, että näin suuri osa ei ulkomaista työvoimaa Suomeen haluaisi. Meillä on kuitenkin se tilanne, että kun väki ikääntyy, niin työvoimasta on jo osittain pulaa, pohtii johtaja Mervi Virtanen työministeriöstä.

Suomi asetti työvoiman liikkumiselle kahden vuoden siirtymäajan, kun Baltian ja itäisen Keski-Euroopan maat liittyivät Euroopan unioniin kaksi vuotta sitten.

Tämän vuoden alussa Suomen on jälleen päätettävä päästetäänkö EU:n uusista jäsenmaista tuleva työvoima vapaasti maahan toukokuusta alkaen.

Lähes 70 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että siirtymäaikaa on jatkettava. Vapaan liikkuvuuden puolella on vain kolmannes vastaajista.

- Jos halutaan osaavaa työvoimaa Suomeen, on sekä yhteiskunnan asenteiden pehmennyttävä, myös työpaikkojen, työilmapiirin pitäisii muuttua myönteisemmäksi ja monikulttuurisemmaksi, Virtanen sanoo.

Ilmapiirin muuttumisella alkaa olla jo kiire, sillä uuden maahanmuutto-poliittisen ohjelman tarkoituksena on avata ulkomaisen työvoiman värväystoimistoja mm. Kiinaan ja Intiaan jo tänä vuonna.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 08.01.2006)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.