Mainos

Suomalaiset tunnollisia kierrättäjiä

Jätteen kierrätyksessä ja loppukäsittelyssä ollaan Suomen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan edistytty viime vuosina hyvin, mutta jätteen kokonaismäärää ei ole saatu vähenemään. Jätettä syntyy enemmän silloin kun taloudessa menee hyvin.

Roskakuski

Jätemäärän vähentämiseksi olisi tutkijoiden mielestä käytettävä taloudellisia ohjauskeinoja siitäkin huolimatta, että teollisuus ei ole suopea esimerkiksi ympäristöverotuksen kiristämiselle. Parhaiten tämä onnistuisi, jos ympäristöverotusta uudistettaisiin samanaikaisesti koko EU:n alueella. Taloudellisten keinojen käyttöön kannustavat myös kuntien jätemaksuista ja yleisten kaatopaikkojen jäteverosta saadut myönteiset kokemukset.
Nykyisellä ohjauksella eli lajittelumääräyksillä ja kaatopaikkoja koskevilla velvoitteilla on parannettu jätteiden hyödyntämistä ja käsittelyä. Kaatopaikkojen määrä on vähentynyt kuudessa vuodessa kolmannekseen, ja nykyiset noin 300 kaatopaikkaa ovat tasoltaan parantuneet. Myös jätteiden käsittely on aiempaa ammattimaisempaa.

Nykykeinot eivät kuitenkaan ole tepsineet jätteen määrän vähentämiseen. Ongelman ratkaiseminen vaatisi myös puuttumista kulutukseen ja tuotantorakenteeseen sekä hallinnon rajat ylittävää yhteistyötä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.