Mainos

Suomalaiset unohtivat kisakoneesta psykologin

Asiantuntijan mukaan osasyy suomalaisten huonoon kisamenestykseen on se, että suomalaisjoukkueella ei ole Vancouverissa omaa psykologia. Olympiakomiteasta kerrotaan, että joukkueen psyykkistä puolta huoltaa kisapappi.

Urheilupedagogiikan professori Jarmo Liukkonen Jyväskylän yliopistosta sanoo, että isoille urheilumaille urheilupsykologi on itsestäänselvyys.

- Kaikki maat, jotka tosissaan panostavat urheiluun, käyttävät apunaan urheilupsykologia. Esimerkiksi Norja, Ruotsi, Iso-Britannia, Ruotsi, luettelee Liukkonen urheilupsykologiaan panostavia maita.

Liukkosen mukaan Suomen kisakoneessa ei ole ollut psykologia sitten Meksikon olympialaisten vuonna 1968.

Nyt 2000-luvulla urheilupsykologin käyttö on satunnaista.

- Esimerkiksi ammuntajoukkueella on ollut psykologi aikaisemmin mukanaan, ja tulokset ovat olleet hyviä. Urheilupsykologian hyödyntäminen on kuitenkin aivan liikaa riippuvainen valmentajasta, kun mielestäni suurissa kisoissa pitäisi automaattisesti olla urheilupsykologi tukena, sanoo Liukkonen.

- Kun paineita ja pettymyksiä ei osata käsitellä, tulee urheilusta suorittamista. Vapautunut fiilis on mennyttä, puurretaan väkisin ja homma ei suju, sanoo Liukkonen.

Urheilupsykologi auttaa urheilijaa keskittymään prosessiin, ei tulokseen. Eli kun kisa alkaa, ei pidä miettiä tuleeko kultamitali. Pitäisi yksinkertaisesti nauttia urheilusta ja kisasta.

Urheilupsykologi auttaa löytämään kadonneen ilon

- Urheilu on kuin lapsen leikki, että ensin on kiva leikkiä, mutta sitten mukaan tuleva aikuiset eli sponsorit, media ja olympiakomitea. Sitten hommasta tulee väkisin suorittamista ja ilo on kadonnut, sanoo Liukkonen.

Tässä astuu mukaan urheilupsykologi. Mielikuvien avulla hän auttaa urheilijaa keskittymään prosessiin ja tekemisen iloon.

- Totta kai kaikki lähtevät kisoihin voittamaan, mutta sitten kun kilpailu alkaa, ei voittoa saa enää miettiä.

- Hiihtäjän pitää miettiä kehonsa asentoa ja kaikin puolin ohjata mielensä avulla hiihtosuoritusta, antaa Liukkonen esimerkin.

Liukkonen sanoo, että mitä varhemmin psykologisten taitojen opetteleminen aloitetaan, sen parempi.

- Arvokisoihin tottumattomalla urheilijalla saattaa mennä pää sekaisin, kun yhtäkkiä kisoissa on vilskettä ja vilinää. Mutta kun on etukäteen panostettu psykologisiin taitoihin, niin on paremmat valmiudet pärjätä ja keskittyä urheilusuoritukseen, sanoo Liukkonen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.