Mainos

Suomalaiset: Uskontojen ja katsomusten opetus pitäisi yhdistää

Kirkon tutkimuskeskus on selvittänyt suomalaisten asenteita uskonnon opetuksen suhteen. Kyselyn mukaan kansa kannattaa uskonnon opetusta kouluissa. Valtaosa vastaajasta myös yhdistäisi uskontojen ja katsomusten tunnit kaikille yhteiseksi oppiaineeksi.

Loka-marraskuussa toteutetun Gallup Ecclesiastica-kyselyn mukaan uskontojen ja katsomusten opetus tulisi järjestää kaikille oppilaille yhteisenä oppiaineena.

Täysin tai osittain samaa mieltä oli 64 prosenttia ja täysin tai osittain eri mieltä oli 19 prosenttia kaikista suomalaisista. Sukupuolten välillä ei ollut merkittävää eroa.

Laajin kannatus uskonnottomilta 

Luterilaisen kirkon jäsenten asenne noudatti likipitäen koko kansan mielipidettä. Sen sijaan muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvista vain joka kolmas eli 36 prosenttia oli täysin tai osittain samaa mieltä väitteen kanssa.

Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomista lähes kolme neljästä kannatti yhteistä uskontojen ja katsomusten opetusta.

Dosentti ja Suomen ekumeenisen neuvoston kasvatusasioiden jaoston puheenjohtaja Jyri Komulainen näkee tutkimustuloksissa halun uskontojen vuorovaikutukseen, mitä hän pitää hyvänä asiana.

– Aika vaatii uskontodialogia. En ole kuullut kenenkään haluavan pysyä omassa ghetossaan. Meillä on siksi hyvä lähtökohdat kehittää oman uskonnon opetusta entistä dialogihakuisemmaksi ja tuoda yhteen eri opetusryhmiä.

Suurin osa arvostaa uskonnonopetusta

Kyselyssä vastaajilta tiedusteltiin myös heidän suhtautumistaan uskonnonopetukseen kouluissa sekä asennetta uskontoja ja katsomuksia koskevaa yhteistä opetusta kohtaan.

Kyselyn mukaan kaikista suomalaisista 62 prosenttia suhtautuu erittäin tai melko myönteisesti ja vain 21 prosenttia erittäin tai melko kielteisesti koulun uskonnonopetukseen.

Uskonnonopetus ei kiinnosta nuorisoa

Kyselyn mukaan naiset suhtautuvat uskonnonopetukseen selvästi miehiä myönteisemmin.

Eri ikäluokissa keskimääräistä kielteisemmin uskonnonopetukseen suhtautuvat 15–17-vuotiaat, joille uskonnonopetus on lähimpänä omaa elämänvaihetta.

Asenteet muuttuvat 18–24-vuotiaiden joukossa, joista yli puolet suhtautuu uskonnonopetukseen myönteisesti. Vanhemmissa ikäluokissa suhtautuminen on vieläkin myönteisempää.

Gallup Ecclesiastica -kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy Internet-paneelinsa avulla. Tutkimukseen osallistui 4194 vastaajaa. Virhemarginaali on keskimäärin ±1,5 prosenttiyksikköä.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.