Mainos

Suomalaiset yhä asenteellisia romaneja kohtaan

Asenteet romaneja kohtaan ovat jyrkentyneet huolimatta tiukentuneesta syrjintälainsäädännöstä. Näin sanovat Suomen romanijärjestöt, jotka ovat parhaillaan koolla Porvoossa yhteispohjoismaisessa seminaarissa. Romanien mukaan keskieurooppalaisten romanipakolaisten virta Suomeen on lisännyt rasismia.

Romaninaisia

Euroopan unioni on laittanut Suomenkin tiukentamaan entisestään syrjintälainsäädäntöään. Kesäkuussa tuli voimaan direktiivi, joka puuttuu muun muassa työhönotossa tapahtuvaan etniseen syrjintään. Suomen romanit ovat tyytyväisiä siihen, että heidän oikeutensa toteutuvat lakipykälissä. Käytäntö on heidän mielestään toista. Romaniasian neuvottelukunnan pääsihteeri Miranda Vuolasranta sanoo, että romanit kokevat tänä päivänä syrjintää sisäänpääsyssä ravintoloihin , leirintäalueilla, jopa kauppoihin. Etelä-Suomessa on jopa kauppoja, joissa on kyltti romanit ja koirat eivät saa päästä sisään. Romanijärjestöjen mukaan tällainen kielteisyys on selvästi lisääntynyt viime aikoina. Vuolasranta uskoo, että asenteisiin vaikuttanut vahvasti se, että keskieruooppalaisista turvapaikanhakijoista on raportoitu joka päivä ja samalla perusteettomalla hakijanleimalla on luotu kaikista romaneista kielteinen kuva.

Romanilapsi

Kuinka paljon syrjintää tosiasiassa esiintyy, siitä ei ole olemassa tietoja, koska etnistä syrjintää ei mikään viranomainen seuraa. Siksi työministeriö onkin valmistellut ulkomaalaisvaltuutetun viran muuttamista syrjintävaltuutetuksi. Myös YK:n rotusyrjintää tutkiva komitea on tänään suositellut syrjintävaltuutetun viran perustamista Suomeen. Tämänpäiväinen budjettiriihi kaatoi kuitenkin esityksen. Virka on silti perustettava vuoteen 2002 mennessä, vaatii EU-direktiivi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.