Mainos

Suomalaisfirmalta markkinoille viallisia aseita

Kuusi asetta on Sako Oy:n mukaan hajonnut ostajilla.

Riihimäellä aseita valmistavalta Sako Oy:ltä pääsi viime vuonna markkinoille noin 2 700 luodikkoa, joista osa saattoi ammuttaessa hajota vaarallisesti ampujan käteen. Kyseisestä erästä kuusi asetta on yhtiön mukaan rikkoontunut ostajilla - yksi niistä Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Sako Oy on vetänyt vialliset metsästyskiväärit hiljaisuudessa markkinoilta syksyn ja talven aikana. Aseiden piiput hajosivat ammuttaessa yleensä pitkittäissuunnassa useaan osaan. Vika oli yhtiön mukaan piipun raaka-aineessa.

Kaikki aseenomistajat ovat jo tietoisia asiasta. Lähes kaikki vialliset metsästyskiväärit on jo palautettu tehtaalle. Vain Yhdysvalloissa pieni osa aseista on vielä kuluttajilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.