Mainos

Suomalaisia rauhanturvaajia ammuttiin Afganistanissa

Suomalaisia rauhanturvaajia kohti on ammuttu Afganistanissa. Tapauksesta selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Ryhmän verran suomalaisia, eli kuusi rauhanturvaajaa, oli partioimassa yhdessä ruotsalaisten rauhanturvaajien kanssa, kun heitä kohti avattiin tuli käsiaseilla noin 450 metrin päästä. Yhteensä partiossa oli kymmenkunta sotilasta.

Rauhanturvaajat irtautuivat tapahtumapaikalta heti tulituksen alettua. Kun rauhanturvaajat olivat saavuttaneet paremmat asemat puolustautumiseen, tilanne ratkesi itsestään. Rauhanturvaajat eivät joutuneet ampumaan takaisin. Partio liikkui panssariajoneuvoilla.

Suomalaisten joukkojen komentajan, everstiluutnantti Ahti Kurvisen mukaan välikohtaus ei juurikaan vaikuta toimintaan. Tämän tyyppisiin tilanteisiin suomalaiset ovat varautuneet.

- Meillä on täällä jatkuvasti partioita ulkona. Se on oikeastaan ainoa tapa hoitaa tehtäväämme, Kurvinen kertoo.

Välikohtaus sattui tänä aamuna noin puoli kymmeneltä Suomen aikaa Pohjois-Afganistanissa Jowzjanin maakunnassa.

Rauhanturvaajia vastaan tehdyt iskut ovat yleistyneet viime kevään ja kuluvan kesän aikana myös suomalaisten ja ruotsalaisten vastuualueilla Pohjois-Afganistanissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.