Mainos

Suomalaisia rauhanturvaajia kohti ammuttiin Afganistanissa

Osa ruotsalais-suomalaista kriisinhallintajoukkoja joutui tänään aamulla tulikosketukseen Afganistanissa.

Joukko oli liikkeellä yhdessä Afganistanin poliisin ja armeijan kanssa vastuualueellaan, kun hyökkääjät avasivat tulen Afganistanin turvallisuusviranomaisia kohtaan. Tähän aikaan rauhanturvaajat olivat noin kilometrin päässä tapahtumapaikalta.

- Ryhmässä oli noin viidestä kymmeneen suomalaista, ruotsalaisia oli hieman enemmän. Enempää tietoja ei turvallisuussyistä anneta tässä vaiheessa, kertoo Maavoimien tiedotuspäällikkö Lauri Inna MTV:n uutisille.

Hyökkäystä seurannut laukaustenvaihto jatkui tunteja. Myös rauhanturvaajia kohti ammuttiin, mutta heihin ei osunut. Paikalle lähetettiin avuksi ilmatukea.

Välikohtaus ei vaikuta rauhanturvaajien työhön, vaan he jatkavat maan omien turvallisuusviranomaisten tukemista alueella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.