Mainos

Suomalaisia rauhanturvaajia tulitettiin Afganistanissa

Puolustushallinnon tietojen mukaan seitsenhenkinen tiedustelupartio on kunnossa.

Suomalaisia rauhanturvaajia on tulitettu Afganistanissa. Tuntemattomat hyökkääjät tulittivat Afganistanin kansallisen armeijan joukkuetta konetuliasein ja mahdollisesti myös singoin.

Pääesikunnan mukaan yksikään seitsenhenkisen tiedustelupartion jäsenistä ei haavoittunut iskussa. Myös Afganistanin armeijan sotilaat selvisivät väijytyksestä tiettävästi ilman tappioita.

Pääesikunnan mukaan alueella olevat suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat toimintaansa normaalisti.

Välikohtaus sattui puolenpäivän paikkeilla paikallista aikaa Kunda Sangin alueella noin 20 kilometriä Maimanan kaupungista itään. Suomalainen tiedustelupartio oli iskun sattuessa yhteispartiossa Afganistanin armeijan joukkueen vahvuisen osaston kanssa, ja ryhmä oli tiettävästi siirtymäreitillä. Lisäksi joukkueessa oli mukana ainakin kolme amerikkalaista kouluttajaa.

Pääesikunnan kansainvälisen osaston komentajan Kimmo Salomaan mukaan suomalaiset eivät olleet missään vaiheessa iskua välittömässä vaarassa.

- Viisi suomalaista oli tulituksen alkaessa puolen kilometrin päässä väijytyksestä ja kaksi muuta partioon kuulunutta kilometrin päässä kylässä keskustelemassa tulkin kanssa paikallisen kylän johdon kanssa, Salomaa kertoo.

Ampujia oli useita

Tulituksen alettua suomalaiset ja Afganistanin armeijan osaston sotilaat suojautuivat. Afganistanin armeijan joukot vastasivat tuleen.

Salomaa arvioi, että tulitus kesti puolisen tuntia, minkä jälkeen hyökkääjät vetäytyivät. Vielä iltapäivällä pääesikunnalla ei ollut tietoa, haavoittuiko joku hyökkääjistä iskun yhteydessä.

Alustavien tietojen mukaan ampujia oli 10-15. Tarkempaa tietoa tulen avaajista ei heti ollut.

Paikalle kutsuttiin tapahtuman jälkeen lisäjoukkoja. Muun muassa ISAF-joukkojen hävittäjiä saapui päivystämään alueelle.

Pääesikunta ja puolustusministeriö tiedottivat pian väijytyksen jälkeen, että suomalaiset olisivat olleet tulituksen kohteena Afganistanissa. Myöhemmin päivällä pääesikunta kuitenkin täsmensi lausuntoaan sanomalla, etteivät suomalaiset olleet suoraan tulituksen kohteena, vaan isku kohdistui Afganistanin armeijan osastoon.

Suomalainen partio kuuluu Maimanan alueen yhteysupseeriryhmään, joka on osa Nato-johtoista ISAF-rauhanturvaoperaatiota. Afganistanissa on yhteensä noin 90 suomalaista rauhanturvaajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.