Mainos

Suomalaiskoululaisille toinen mahdollisuus: uusi sienilaboratorio ammutaan avaruuteen

Espoon kristillisen koulun oppilaat saavat uuden mahdollisuuden lähettää itse rakentamansa mikrolaboratorion ISS-avaruusasemalle.

Miehittämättömän SpaceX-raketin räjähtäminen alkukesästä vei mukanaan oppilaiden suunnitteleman ja rakentaman mikrolaboratorion, jolla oli tarkoitus kasvattaa sieniä automatisoidusti painottomissa olosuhteissa.

Seuraavan raketin on määrä lähteä joulukuussa Cape Canaveralin avaruuskeskuksesta Floridasta.

– Olen vahvistanut meidän osallistumisemme korvaavaan lentoon ja alamme rakentaa uutta tutkimusyksikköä heti koulun alettua, sanoo koulun opettaja Hanna Niemelä tiedotteessa.

Noin kuukauden kestävän avaruuslennon aikana astronautit lähettävät avaruusasemalta tietoja nuorten kokeen edistymisestä.

Kansainvälisessä tutkimushankkeessa on mukana noin kymmenen koulua.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.