Mainos

Suomalaislapsia ei imetetä tarpeeksi pitkään

Imetyssuositus jää toteutumatta valtaosalla suomalaislapsista, toteaa tuore selvitys.

Seitsemän kymmenestä vastasyntyneestä on saanut synnytyssairaalassa lisämaitoa. Aikaisempien tutkimusten mukaan erityisesti tavanomaisen äidinmaidonkorvikkeen antaminen synnytyssairaalassa, ilman selvää lääketieteellistä syytä, on yhteydessä imetyksen lyhyempään kestoon.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaaliministeriön yhteistyönä tehdyn selvityksen mukaan positiivista kuitenkin on, että alle neljän kuukauden ikäisten täysimetys ja pitkä imetys ovat hieman yleistyneet.

Imetys on hyväksi sekä lapselle että äidille. Äidinmaito on turvallista ja helposti sulavaa ravintoa vauvalle, jonka ravintoaineet suojaavat muun muassa korvatulehduksilta ripulitaudeilta. Imettävän äidin riski sairastua rintasyöpään ja munasarjasyöpään pienenevät ja imetys suojaa myös verenpainetaudilta ja diabetekselta.

Nuoret, vähän koulutetut ja yksinhuoltajaäidit imettävät selvityksen mukaan lyhyemmän aikaa kuin muut ja tarvitsevat enemmän erityistukea. Myös esikoisten ja ennenaikaisesti syntyneiden lasten imetys jää lyhyemmäksi.

Selvitys on osa viiden vuoden välein toteutettua imeväisikäisten ruokinnan seurantaa. Selvitykseen osallistuneista neuvolatyöntekijöistä vain runsas puolet oli saanut koulutuksen imetyksen ohjaukseen. Tutkimukseen osallistui yli 5 000 perhettä ja 800 terveydenhoitajaa.

(MTV3)

Aiheesta Helmessä:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.