Mainos

Suomalaismepit myöntävät päivärahojen hyödyntämisen

Europarlamentaarikot myöntävät saaneensa päivärahoja istunnoista, joissa ovat vain käyneet. Mepit muistuttavat kuitenkin, että työtä tehdään myös istuntojen ulkopuolella.

Suurin osa Suomen eurokansanedustajista nostaa päivärahoja istunnoista, joissa he eivät ole olleet läsnä koko aikaa.

Aamulehden tekemään kyselyyn vastasi 15 euroedustajaa. Kaiken kaikkiaan euroedustajia on 16. Kyselyyn vastanneista edustajista vain neljä kielsi nostaneensa päivärahaa ja lähteneensä kokouksesta heti pois.

Tavoitettujen meppien mukaan tavassa ei ole mitään väärää. Heidän mielestään eurokansanedustajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin parlamentin kokouksissa istumista.

Itävaltalainen eurokansanedustaja Hans-Peter Martin on syyttänyt meppejä parlamentin huijaamisesta. Martinin mukaan myös suomalaiset europarlamentaarikot ovat syyllistyneet päivärahoilla keplotteluun.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.