Mainos

Suomalaisnaiset suosivat naisellisia miehiä

Suomessa naiset suosivat naisellisempia miehiä kuin naiset muualla maailmassa, paljastaa tuore tutkimus.

Vaikka tietyt kasvojen piirteet on arvioitu yleismaailmallisesti puoleensavetäviksi, on kulttuurien välillä eroja siinä, millaisia kasvonpiirteitä pidetään kaikkien puoleensavetävimpinä.

Kansainvälisessä tutkimusryhmässä työskennellyt akatemiatutkija Markus Rantala sanoo 13 maassa tehdyn tutkimuksen kertovan uutta tietoa suomalaisnaisten mieltymyksistä.

– Suomalaisten kannalta mielenkiintoinen havainto on, että suomalaiset naiset suosivat korkeasta testosteronitasosta kertovia piirteitä vähemmän kuin naiset muualla maailmassa. Tämä tarkoittaa sitä että suomessa naiset suosivat naisellisempia miehiä kuin muualla maailmassa, Markus Rantala selventää.

Vinkki miehille: Ei kannata kulkea hampaat irvessä

Kansainvälinen tutkimusryhmä tarkasteli kuinka puoleensavetävinä naiset eri kulttuureissa pitävät korkeasta testosteronitasosta tai korkeasta stressihormonitasosta viestiviä miesten kasvonpiirteitä.

– Havaitsimme, että kaikissa kulttuureissa korkeasta stressihormonitasosta kertovat piirteet miesten kasvoilla vähensivät kasvojen puoleensavetävyyttä. Sen sijaan korkeasta testosteronitasosta kertovat kasvon piirteet lisäsivät huomattavasti puoleensavetävyyttä osassa kulttuureissa ja vähensivät puoleensavetävyyttä osassa kulttuureissa, Markus Rantala kertoo.

Turun yliopistosta tutkimusryhmään kuuluivat akatemiatutkija Markus Rantala ja tohtorikoulutettava Urszula Marcinkowska. Ryhmässä oli tutkijoita myös Iso-Britanniasta, Tšekin tasavallasta, Latviasta, Virosta, Ruotsista, Etelä-Afrikasta, Meksikosta ja Japanista. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Biology Letters -tiedelehdessä.

Tutkimuksessa esitettiin eri kulttuureista tuleville naisille miesten kasvokuvia, joita oli manipuloitu korkeasta testosteronista ja korkeasta stressihormonitasosta kertovien piirteiden mukaan. Tutkimukseen osallistui yhteensä lähes 3 000 naista Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Suomesta, Latviasta, Venäjältä, Puolasta, Etelä-Afrikasta, Virosta, Japanista, Meksikosta, Ruotsista, Namibiasta ja Kamerunista.

Mieltymys korkeasta testosteronitasosta kertoviin kasvonpiirteisiin oli Rantalan mukaan voimakkaampaa maissa, joissa terveydenhuollon taso on heikko.

– Tutkimuksemme lisää tukea havainnolle, joiden mukaan maantieteellisille variaatioille kauneuskäsityksistä on olemassa biologinen pohja, Rantala sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.