Mainos

Suomalaisnuoria kiinnostaa opiskelu ulkomailla

Suomalaisnuoret lähtevät yhä useammin opiskelemaan tutkintoa ulkomaille. Kelan opintotukitilastojen mukaan viime lukuvuonna ulkomaisissa korkeakouluissa opiskeli lähes 4 600 suomalaista. Määrä on kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuotena.

Suosituimmat kohteet ovat Britannia, Ruotsi, Viro ja Yhdysvallat.

Kansainvälisen liikkuvuuden asiantuntija- ja palveluorganisaation Cimon vastaavan asiantuntijan Irma Garamin mukaan ulkomaille lähdön taustalla voi olla se, että nuori ei ole saanut haluamaansa opiskelupaikkaa Suomesta.

- Sitten voi olla kiinnostusta jotain tiettyä kulttuuria, maata ja kieltä kohtaan, sekä halukkuutta suuntautua kansainväliselle uralle, Garam toteaa.

Opinto-ohjaajille lisätöitä

Ulkomaisen opiskelun lisääntyessä lukioiden opinto-ohjaajat ovat haasteen edessä.

- Järjestimme tänä syksynä ensimmäisiä hakujärjestelmiin liittyviä UCAS-workshoppeja. Kävimme opiskelijoiden kanssa hakemuksia läpi ja täytimme niitä, kertoo Helsingin Kallion lukion opinto-ohjaaja Riku Alkio.

Haku ulkomaisiin korkeakouluihin on käynnissä parhaillaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.