Mainos

Suomalaispurjehtija kuoli Tanskassa

 Suomalainen 62-vuotias purjeveneilijä on kuollut Tanskassa. Paikallisen poliisin mukaan kyseessä on luultavasti onnettomuus, vaikka kuolinsyy varmistuu vasta ruumiinavauksessa. Miehen uskotaan lyöneen päänsä johonkin veneessä, koska hänellä oli suuri viilto otsassaan.

Onnettomuus tapahtui lauantaina. Mies oli 61-vuotiaan suomalaiskaverinsa kanssa matkalla Ruotsin Karlskronasta Tanskaan Bornholmin saarelle. Kun kaverin oli vuoro astua ruoriin, 62-vuotias ei vastannut hänen huutoihinsa. Lopulta uhri löytyi elottomana ja verisenä veneen vessasta.

Kaveri hälytti paikalle apua, ja purjevene hinattiin läheiseen satamaan, jossa mies todettiin kuolleeksi.

Poliisi on kuullut kuolleen kaveria. Molemmat olivat merellä selvin päin.

Tanskalaiset ovat ilmoittaneet Suomen viranomaisille onnettomuudesta.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.