Mainos

Suomalaisryhmä kateissa pahimmalla tuhoalueella

Ulkoministeriön mukaan noin 120 suomalaiseen Japanissa ei ole vielä saatu yhteyttä.

Iltalehti kertoi päivällä yli 20 hengen suomalaisryhmän olevan kateissa pahiten kärsineellä tsunamialueella Sendaissa. Asiasta lehdelle kertoi ryhmään kuuluneen pojan äiti, joka nyt on saanut yhteyden poikaansa. Iltalehden mukaan poika on kunnossa ja Suomessa. Muista nuorista ei ole tietoja.

Pahimmilta tuhoalueilta on saatu vain vähän tietoja suomalaisista. Heitä oleskelee kyseisillä alueilla ulkoministeriön arvion mukaan alle sata.

Aalto-yliopiston kaikki 13 vaihto-opiskelijaa ovat turvassa ja voivat hyvin, samoin Turun yliopiston kolme vaihto-opiskelijaa. Myös Oulun yliopiston vaihto-opiskelijat ovat kunnossa.

Suomalaisyritysten kansainvälistymistä edistävällä Finprolla on pahimmin kärsineellä Sendain alueella kaksi työntekijää, joilla ei ole hätää.

Japanissa toimii Finpron tietojen mukaan ainakin 23 suomalaisyritystä, joista moni onnistui jo eilen varmistamaan, ettei työntekijöillä ole hätää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.