Mainos

Suomalaissioilta löydettiin uusi eläintauti

PMWS-tauti mm. hidastaa porsaiden kasvua ja aiheuttaa niille anemiaa.

Sikojen PMWS-tautia on todettu ensimmäistä kertaa Suomessa. Tautia löydettiin länsisuomalaisen tilan vieroitetuista porsaista tässä kuussa.

Tauti aiheuttaa merkittäviä tuotantotappioita eri puolella maailmaa. Sille on tyypillistä porsaiden hidastunut kasvu, anemia, erilaiset toissijaiset infektiot ja lisääntynyt kuolleisuus etenkin vieroituksen jälkeen. Oireyhtymän kehittymiseen tarvitaan aktiivisesti lisääntyvä circo-virus.

Virusinfektio ei aina johda taudin puhkeamiseen, vaan siihen tarvitaan muita tekijöitä, kuten porsaiden altistuminen stressille.

Virustartuntaa on todettu Suomessa aikaisemminkin, mutta se ei ole tuolloin aiheuttanut taudille tyypillisiä oireita. Taudin puhkeamista estävät puhtaus ja hyvät hoitokäytännöt.

PMWS ei kuulu lakisääteisesti vastustettaviin eläintauteihin, eikä se siten johda viranomaistoimenpiteisiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.