Mainos

Suomalaista rauhanturvaajaa ammuttu Afganistanissa

Haavoittuneella suomalaisrauhanturvaajalla ei ole välitöntä hengenvaaraa.

Suomalaisrauhanturvaaja on haavoittunut tulituksessa Afganistanissa, kertoo pääesikunta. Haavoittuneella ei ole hengenvaaraa. Ampumavälikohtaus tapahtui Pohjois-Afganistanissa Aybakin piirikunnassa tänään noin klo 17.50 Suomen aikaa.

Pääesikunnan mukaan kuusi rauhanturvaajaa oli harjoittelemassa pimeätoimintaa, kun kahdesta kolmeen henkilöä avasi tulen heitä kohti.

Everstiluutnantti Reima Helminen pääesikunnasta kertoi MTV:n uutisille, että haavoittunut sai osumat käsiaseen luodeista rintaan ja jalkaan. Sotilaalla oli Helmisen mukaan yllään luotiliivit.

Haavoittunut rauhanturvaaja kuljetetaan norjalaiseen kenttäsairaalaan, kertoi Helminen. Hänen arvionsa mukaan pimeäharjoituksessa mukana olleet rauhanturvaajat olivat kaikki suomalaisia.

Rauhanturvaajien asema Afganistanissa on ollut viime kuukausina vaikea. Suomalaista rauhanturvaajaryhmää kohti ammuttiin myös 12. syyskuuta Balkhin maakunnassa, missä suomalaiset yhteysupseerit olivat partioimassa yhdessä ruotsalaisten rauhanturvaajien ja paikallisten poliisien kanssa. Suomalaisten rauhanturvaajien leiriä kohti ammuttiin kolme rakettia heinäkuussa. Iskuissa ei kuitenkaan haavoittunut kukaan suomalaisista.

Suomi päätti toissapäivänä pitää rauhanturvaajansa maassa toistaiseksi. Afganistanin kiristynyttä tilannetta käsiteltiin hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin yhteiskokouksessa. Afganistanissa on kaikkiaan sata suomalaista rauhanturvaajaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.