Mainos

"Suomalaisten ahneus mennyt liian pitkälle"

Venäläisten maakaupat Itä-Suomessa ovat nousseet taas keskusteluun. MTV3:n 45 minuttia -ohjelman keskustelupalstalla käydään kiivasta vuoropuhelua tonttien kaupoista puolesta ja vastaan.

Suurin osa keskustelijoista pitää venäläisille tonttien myymistä pelottavana asiana, jossa sinisilmäisiä suomalaisia vedätetään. Esimerkiksi nimimerkki Suomalainen rinnastaa maan myymisen maanpetturuuteen:

- Annetaan Suomi saman tien itänaapurille ja mieluiten ilmaseks. Turha sitä on pikkuhiljaa ja rahanhimossa tehdä. Eihän veteraanimme turhasta taistelleet? HEI HALOO!!!

Myös suomalaisten poliitikkojen välinpitämättömyyttä ihmetellään. Nimimerkki M perää monien muiden tavoin hallitukselta nopeita toimia:

- Kaikkien suomalaisten täytyisi “herätä” tilanteeseen ja ETENKIN HALLITUKSEN ja laatia laki, joka estäisi venäläisten maakaupat.

- Isokenkäiset poliitikot pääsevät karkuun rahoineen, minä en, kirjoittaa nimimerkki Anni.

Suomalaiset yksityiset ja kunnat saavat tärkeitä euroja hoitamaan omaa talouttaan. Kuntien talousvaikeudet eivät saa kuitenkaan olla syynä venäläisille myymiselle:

- Valtion pitää puuttua tilanteeseen. Vaikka suomen kunnilla olisi vähän rahaa, ei se tarkoita sitä että kunnan on myytävä tontteja venäläisille, kirjoittaa nimimerkki Kristian.

Toisaalta osa kirjoittajista ei ymmärrä Venäjää kohtaan tuntemaa pelkoa:

- Minua vaan ihmetyttää, että minkä takia me suomalaiset ollaan vaan peloissamme venäläisistä. Jos Venäjä tosissaan haluaisi Suomen, meillä ei olisi paljoakaan siihen sanottavaa, kirjoittaa nimimerkki Katariina.

Osa keskustelijoista pitää kielteistä suhtautumista venäläisvastaisuutena. Moni näkee nimimerkki Reijon tavoin venäläiskaupat osana kansainvälisyyttä ja tapana saada vaurautta myös Suomeen:

- Tätähän se kansainvälistyminen on ja suomi on vielä kaukana siitä mitäse maailmalla on. Venäläisillä on sama oikeus ostaa suomesta kuin suomalaisilla espanjasta jossa on enemmän varmaan tehty suomalaisille kauppoja kuin venäläisille suomessa tai mikä oikeus on räikkösillä ym. ostaa monacosta ajatelkaapa tätä. kyllä ulkomaalaiset tuo tänne rahaa työpaikkoja ja vaurautta.

45 minuuttia –ohjelma kertoi keskiviikkona venäläiskaupoista.

Eniten venäläisiä kiinnostavat suurten vesistöjen, kuten Saimaan ja Päijänteen ranta-alueet. Myyjinä toimivat yhä useammin yksityisten lisäksi myös kunnat, yhtiöt ja erilaiset yhteisöt.

Ulkomaalaisten ostajien määrä on kasvanut rajusti ja heistä suurin osa on venäläisiä. Tilanteen kokonaiskuvan hahmottamista vaikeuttaa se, että osa ostajista on bulvaaneja. Myös esimerkiksi tietoa osakeyhtiöiden tekemistä maakaupoista ei ole saatavilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.