Mainos

Suomalaisten matkailu ennallaan viime vuonna

Suomalaisten matkailutottumukset sekä kotimaassa että ulkomailla pysyivät samanlaisina kuin vuotta aiemmin.

Suomalaiset matkustivat vuonna 2003 edellisvuoden tapaan. Tilastokeskuksen tänään julkistamista tiedoista ilmenee, että suomalaisten matkailutottumukset sekä kotimaassa että ulkomailla pysyivät viime vuonna pitkälti samanlaisina kuin vuonna 2002.

Maksullisen majoituksen sisältävien kotimaan vapaa-ajanmatkojen määrä kasvoi edellisvuodesta 5 prosenttia, 4,2 miljoonaan matkaan. Mökki- ja vierailumatkoja puolestaan tehtiin kotimaassa 20 miljoonaa, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Ulkomaille tehtiin vuonna 2003 edellisvuoden tapaan 2,6 miljoonaa lomamatkaa. Lisäksi vapaa-ajanristeilyjä tehtiin 1,9 miljoonaa, mikä on 9 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta. Selvitystä varten haastateltiin 20 760 iältään 15-74-vuotiasta Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.