Mainos

Suomalaisten tyytymättömyys kasvaa – eniten ei-tyytyväisiä vasemmistoliiton kannattajissa

Taloustutkimuksen ja ajatuspaja e2:n tekemän tutkimuksen mukaan tyytymättömyys on laajassa kasvussa suomalaisten keskuudessa.

Elämän edellytysten koki heikentyneen jopa 74 prosenttia. Monien tutkimukseen vastanneiden mielestä eriarvoistuminen uhkaa suomalaista yhteiskuntaa, kertoo e2:n tutkija Ville Pitkänen.

Pitkäsen mukaan tyytymättömyyttä on erityisesti pienituloisten keskuudessa. Myös poliittisella kannalla oli tutkimuksessa väli tyytymättömyyden tunteen kokemisen kannalta.

– Perinteinen oikeisto-vasemmisto-jako vaikuttaa. Puolueitten kautta tarkasteltuna vasemmistoliitosta löytyy kaikkein eniten tyytymättömiä kansalaisia, Pitkänen sanoi Huomenta Suomi -lähetyksessä.

Vaikka tyytymättömyys oli tutkimuksen mukaan hälyttävänkin korkealla tasolla, ei Pitkäsen mukaan tuloksia kannata lähteä kutienkaan liioittelemaan.

– Tyytymättömyys tietyllä tasolla kuuluu demokratiaan ja se toimii käyttövoimana, tämä on normaalia. Signaalit tavalla ovat (kuitenkin) huolestuttavia, jos tyytymättömyys laajenee ja koetaan toivottomuutta ja näköalattomuutta.

Kenen mitta on täysi? -tutkimukseen vastasi maaliskuussa noin 4700 ihmistä ja sen toteuttivat Taloustutkimus ja ajatuspaja e2.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.