Mainos

Suomalaistesti ennustaa sydänkuoleman riskin

Suomalaiset tutkijat ovat kehittäneet laboratoriotestin, jolla pystytään ennustamaan vakavan sydänkohtauksen riskiä. Verinäytteestä tehtävä testi mittaa keramidi-nimisten rasvojen pitoisuuksia.

Espoolaisen diagnostiikkayritys Zora Biosciences Oy:n testi ennustaa erityisesti sydänkuoleman riskiä huomattavasti paremmin kuin perinteiset kolesterolimittaukset, vahvistetaan Tampereen yliopiston lääketieteen yksiköstä.

– Testissä mitataan neljän keramidin pitoisuutta, ja sen perusteella lasketaan riskipisteet vakavalle sydäntapahtumalle. Jos pisteet ovat korkeat, riski on viisinkertainen verrattuna muihin sepelvaltimotautia sairastaviin. Tähän korkean riskin ryhmään kuuluu kymmenesosa tautia sairastavista, selvittää terveysalan professori, kliinisen farmakologian erikoislääkäri Reijo Laaksonen.

Laaksonen toimii myös lääketieteellisenä johtajana Zorassa, joka on kehittänyt testin suomalaisten ja kansainvälisten tutkijoiden kanssa.

Ensiksi testiä aiotaan käyttää riskiarviointiin potilailla, joilla on jo todettu sepelvaltimotauti.

– Sen jälkeen voidaan ajatella esimerkiksi työterveyshuollossa tehtävää seulontaa yli 50-vuotiaille.

Laaksosen mukaan riskipotilaille kannattaa suunnata tehokkaita lääkehoitoja ja varsinkin tulevaisuudessa kehitettäviä kalliita kolesteroli- ja tulehduslääkkeitä. Myös elämäntaparemontti on potilaille tärkeä.

Globaalisti toimiva yritys osti testin 

Espoolaisyritys on jo solminut sopimuksen yhdysvaltalaisen Mayo Clinicin kanssa testin käyttöönotosta. Laboratoriopalveluita tarjoavalla Mayolla on asiakkaina yli 5 000 terveysalan organisaatiota eri maissa. 

Laaksosen mukaan myös Suomessa laboratorio- ja terveydenhuoltopalveluita tarjoavat yritykset ovat olleet testistä kiinnostuneita. Zora neuvotteleekin paraikaa uusista lisenssisopimuksista Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Kliinisen kemian professori Terho Lehtimäki Tampereen yliopistosta arvioi, että testillä voidaan löytää ne ihmiset, jotka ovat oikeasti vaarassa kuolla. Muilla sepelvaltimotauti oireilee stabiilisti, mutta he eivät ole hengenvaarassa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.