Mainos

Suomalaistullimiesten työ palkitaan pohjoisessa – Norja maksaa palkat

Suomen tullin pohjoisin paikka sijaitsee Norjan puolella Näätämössä, jonka asemalla toimii samaan aikaan sekä norjalaisia että suomalaisia tullimiehiä.

– Meillä on Norjan vastaisella rajalla yhteiset tulliasemat norjalaisten kanssa, joissa on miehiä molemmista maista. Myöskin niin, että siellä voi olla vain suomalaisia tullimiehiä, jotka hoitavat myös norjalaisten tulliselvityksiä, Tullin ylijohtaja Jarkko Saksa kertoo MTV Uutisille.

– Lisäksi on sovittu, että Norja maksaa neljän henkilön palkat, koska meidän työpanoksemme on suurempi kuin norjalaisten.  

Norjan vastaisella rajalla on yhteensä noin 20-30 tullivirkailijaa, joten Suomi saa maksatettua näistä jopa 20 prosentin palkkalaskut norjalaisilla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.