Mainos

Suomalaisturistit jatkoivat matkaansa Perussa

Suomalaisturistit ovat päässeet jatkamaan matkaansa Perussa. Suomalainen turistiryhmä jäi jumiin Machu Picchuun eilen, kun maanvyöryt katkaisivat junayhteydet alueella.

Perussa Machu Picchussa maanvyöryjen takia mottiin jääneet suomalaisturistit ovat jatkaneet matkaansa tänään, kerrottiin Suomen Perun-suurlähetystöstä. Myös katkennut rautatieyhteys saatiin uutistoimisto Reutersin mukaan korjattua varhain aamulla.

Viranomaiset arvioivat, että kaikkien mottiin jääneiden turistien evakuointi saataisiin junien avulla päätökseen huomiseen mennessä.

Arviolta 1500 turistia jäi eilen jumiin Aqua Calientesin kylään, kun sateiden aiheuttamat maanvyöryt katkaisivat rautatieyhteyden. Rautatie on käytännössä ainoa yhteys maailmankuuluun inkarauniokaupunkiin.

Viranomaisarvioiden mukaan turisteista noin 600 ehdittiin evakuoida helikoptereilla. Motissa olevien turistien joukossa oli myös 32-henkinen suomalaisryhmä. Ryhmä on päässyt jatkamaan matkaansa tänään, kertoi konsuliasioiden hoitaja Tiina Rinne-Aguilar puhelimitse STT:lle Limasta.

- Suomalaisilla tai muillakaan turisteilla ei ollut missään vaiheessa mitään hätää. Heidän matkansa ainoastaan viivästyi hiukan, Rinne-Aguilar muistutti.

Media-matkojen järjestämällä matkalla olleet suomalaisturistit viettivät yhden ylimääräisen yön Agua Calientesin kylässä ja jatkoivat matkaansa sen jälkeen bussilla. Suomalaisturisteja ei evakuoitu helikopterilla.

- He ovat nyt kantosiipialuksessa nauttimassa Titicaca-järven maisemista ja saapuvat myöhemmin illalla (varhain huomenna Suomen aikaan) Boliviaan La Paziin, kertoi Lauri Lehtovirta Media-matkoista STT:lle.

- He ovat täysin tietämättömiä kaikesta dramatiikasta, mikä asian ympäriltä on syntynyt, Lehtovirta toteaa.

Maanvyöryissä kuoli uutistoimistojen mukaan tiettävästi vain yksi ihminen, mutta viisi paikallista on yhä kateissa. Arviolta 70 ihmistä menetti vyöryissä kotinsa. Machu Picchussa vierailee päivittäin noin 2000 turistia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.