Mainos

Suomalaistutkijat kehittävät uusiutuvaa propaania

Turkulaistutkijoiden tuore läpimurto on herättänyt toiveita propaanista tulevaisuuden uusiutuvana energialähteenä.

Turun yliopiston tutkijat onnistuivat ensimmäisinä maailmassa tuottamaan propaania biosynteesin avulla. Propaani on helposti paineessa nesteytyvä kaasu, jota käytetään jo laajalti esimerkiksi kaasupolttimissa ja kylmälaitteissa. Se voisi myös nousta tärkeäksi autojen polttoaineeksi.

Kun aikaisemmin propaania on saatu uusiutumattomista lähteistä öljynjalostuksen sivutuotteena, nyt keksityssä menetelmässä sitä tuottavat bakteerit. Propaania on näin mahdollista valmistaa ilman, että käyttö tai valmistus vapauttaa ilmakehään lisää kasvihuonekaasuja.  

Jatkotutkimuksia kuitenkin vaaditaan, jotta propaania voitaisiin tuottaa merkityksellisiä määriä. Tutkijatohtori Pauli Kallio Turun yliopiston molekylaarisen kasvibiologian laitokselta kertoo, että varmuutta menetelmän taloudellisesta kannattavuudesta ei vielä ole.  

– Onnistuimme teoreettisesti todistamaan propaanin biosynteesin mahdolliseksi. Jatkotutkimusta tehdään jo monin paikoin, ja myös me osallistumme siihen, Kallio kertoo.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.