Mainos

Suomea kannustetaan mukaan miinakieltoon

Kansainvälinen miinankieltokampanja etenee. Tänään eduskuntaryhmille luovutettiin kansainvälinen "Landmine monitor" -raportti, jonka mukaan poliittinen ilmasto on muuttunut henkilömiinoja vastustavaksi.

Ainoana EU-maana Suomi ei ole liittynyt miinakieltosopimukseen, koska maantieteellisesti laajan, mutta vähäväkisen alueen puolustaminen on mahdotonta ilman jalkaväkimiinoja.

Suomen Rauhanliiton tiedottaja Sanna Rummakko pitää sitä vastuuttomana.

- Poliittisesti tilanne on se, että kolme neljäsosaa maailman maista on mukana, ja siitä on tullut eettinen normi. Suomen jarruttaminen on sikäli vastuutonta, että se hidastaa sitä, että saataisiin täysin maailmanlaajunen miinakielto.

Henkilömiinojen käyttö on vähentynyt, mutta edelleenkin niitä käytetään ja siviilejä uhkaa tälläkin hetkellä miljoonat miinat eri puolilla maailmaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.