Mainos

Suomeen kattava sosiaalipäivystys

Peruspalveluministerin mukaan tarve ympärivuorokautiseen sosiaalipäivystykseen on kasvanut, koska ihmisillä ei välttämättä ole sukulaisten ja ystävien muodostamaa turvaverkkoa.

Suomeen luodaan koko maan kattava sosiaalipäivystys vuoteen 2007 mennessä. Tällöin apua saa myös öisin ja viikonloppuisin.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan nopeaa apua voi tarvita esimerkiksi ilman hoivaa jäänyt lapsi, tulipalon uhri, äkillisesti huonoon kuntoon joutunut vanhus tai perhe, jossa päihdeongelma kriisiytyy.

-Nykyisin ulkopuolista ihmistä tarvitaan myös eronneiden parien huolto- ja tapaamistilanteissa, joissa vanhemmat eivät pääse sopuun, erityisasiantuntija Sirkka Rousu Suomen Kuntaliitosta sanoo.

Hän on itse aiemmin tehnyt 13 vuotta töitä sosiaalipäivystyksessä.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä arvioi, että tarve ympärivuorokautiseen sosiaalipäivystykseen on kasvanut. Sosiaalipäivystysoppaan julkistamistilaisuudessa Helsingissä puhuneen ministerin mukaan ihmisillä ei välttämättä ole ystävien ja sukulaisten turvaverkkoa.

Muutamilla paikkakunnilla ympärivuorokautinen sosiaalipäivystys jo toimii. Esimerkiksi Jyväskylässä, Oulussa, Vaasassa, Espoossa ja Vantaalla on päivystys. Yhteistyötä tehdään myös Kaakkois-Suomessa ja Ylivieskan seudulla.

Helsingissä sosiaalipäivystys on toiminut jo 40 vuotta. Toisaalta useilla paikkakunnilla virka-aikojen ulkopuolinen kriisityö on järjestöjen harteilla.

Apua puhelimitse

Monissa tapauksissa jo puhelimessa annettu apu riittää, mutta usein esimerkiksi sosiaalityöntekijä lähtee heti avun tarpeessa olevaan perheeseen. Rousu sanoo, että 60-70 prosenttia avuntarvitsijoista hakee itse apua.

Sosiaalipäivystys ohjaa jatkopalveluihin ja varmistaa, että avun tarvitsija myös saa niitä. Sosiaalipäivystyksen työntekijät tekevät yhteistyötä poliisin, terveydenhuollon, hätäkeskuksen ja pelastustoimen kanssa.

-Poliisi on keskeinen yhteistyökumppani. Poliisithan menevät tilanteisiin, joissa tarvitaan sosiaalityöntekijää, toteaa ylitarkastaja Anne Hujala STM:stä.

Jotta sosiaalipäivystys toimisi järkevällä tavalla, isompien ja pienempien kuntien kannattaa Rousun mielestä tehdä yhteistyötä. Riittävä väestöpohja on noin 100 000-300 000 ihmistä.

-Puhelimeen vastaava päivystäjä voi olla millä paikkakunnalla vain, mutta hänellä täytyy olla tiedot paikallisista päivystävistä yöpartioista sekä sosiaali- ja perhetyöntekijöistä, jotka voivat lähteä apuun, Rousu kuvailee.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat julkaisseet oppaan nimeltä Kiireellinen sosiaalipalvelu, sosiaalipäivystyksen järjestäminen. Opas tarjoaa ohjausta palvelun suunnittelussa ja järjestämisessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.