Mainos

Suomeen yhdeksän uutta tuulivoimalaa – nouseeko yksi sinun takapihallesi?

Suomeen rakennetaan yhteensä yhdeksän uutta tuulivoimalaa. Ne nousevat Honkajoelle Satakuntaan.

Kirkonkallion alueelle kaavoitetut voimalat tuottavat vuodessa noin 70 000-80 000 MWh sähköä, jolla käytännössä katetaan noin 30 000-40 000 kerrostaloasunnon vuotuinen energiantarve.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 36-40 miljoonaa euroa. Tuuliturbiinit pyritään ottamaan käyttöön kevään 2013 aikana. Voimalat tekee Taaleritehdas, joka on yksi Suomen suurimmista tuulivoimaloiden rakentajista.

Taaleritehdas osti tuulivoimalahankkeen Honkatuulet Oy:ltä. Honkajoen hankkeen lisäksi Taaleritehdas suunnittelee noin 60 tuuliturbiinia yhdeksään eri kohteeseen Lounais- ja Etelä-Suomessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.