Mainos

Suomella liian vähän laivoja kriisiajoille

Suomi ei pysty hoitamaan ulkomaankaupan merikuljetuksia kriisiaikoina omilla laivoillaan. Tuoreen arvion mukaan kalustoa on liian vähän, koska valtiolla on käskyvaltaa vain kotimaisten varustamojen suomalaisiin aluksiin, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Merikuljetusten huoltovarmuutta arvioineen työryhmän mukaan ulkomaalaisten hallinnoimien suomalaisvarustamojen käskyvaltasuhteet olisi selvitettävä kriisiaikojen varalta.

Työryhmän mukaan hallitus ei näin ollen ole päässyt tavoitteeseensa yhteiskunnan kuljetusten omavaraisuudesta kaikissa oloissa. Suomen ulkomaankaupasta noin 80 prosenttia kulkee meriteitse ja laivoilla liikkuu vuosittain noin 100 miljoonaa tonnia tavaraa. Kotimaisten laivojen osuus merikuljetuksissa on laskenut 1990-luvulta kymmenellä prosentilla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.