Mainos

Suomelta 10 miljoonaa euroa Pietarin jätevesipuhdistamoon

Suomi avustaa Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentamista 10 miljoonalla eurolla. Hallituksen raha-asiainvaliokunta päätti avustuksen myöntämisestä tänään.

Suomen myöntämä avustus käytetään suomalaisiin laitetoimituksiin ja hankintapalveluihin. Hankkeen koko kustannusarvio on noin 190 miljoonaa euroa.

Puhdistamo käsittelee valmistuttuaan noin 700 000 asukkaan jätevedet. Pietarista Suomenlahteen johdettavien käsittelemättömien jätevesien määrä vähenee noin kolmanneksella.

10 miljoonan euron avustus maksetaan kolmen pohjoismaisen rakennusyhtiön - NCC:n , YIT:n ja Skanskan - muodostamalle yhtiölle (SWTP Construction), joka vastaa puhdistamon rakentamisesta. SWTP:stä kerrottiin viime viikolla, että rakennustyöt pääsivät käyntiin keväällä.

Puhdistamon on määrä valmistua vuonna 2005. Puhdistamon, viemäreiden ja lietteenpolttolaitoksen rakentaminen maksaa noin 190 miljoonaa euroa, josta kansainvälisten rahoituslaitosten lainoitus kattaa yli puolet. Avustusten osuus on yli neljännes. Muun muassa EU:n komissio rahoittaa lietteenpolttolaitoksen. Pietarin vesilaitoksen Vodokanalin osuus rahoituksesta on alle 10 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.