Mainos

Suomelta yhä enemmän rahaa EU:n kassaan

Suomi voi joutua maksamaan EU:n kassaan tulevaisuudessa jopa reilut miljardi euroa vuodessa eli yhtä paljon kuin käytämme yliopistojemme pyörittämiseen.

Suomesta on koko EU-jäsenyytemme ajan virrannut enemmän rahaa EU:n kassaan kuin mitä sieltä on saatu tukina takaisinpäin. Keskimäärin maksumme on ollut 150 miljoonaa euroa vuodessa eli vähän vähemmän kuin mitä käytämme vankeinhoitoon. EU:n laajentuessa summa moninkertaistuu ja uhkaa ylittää miljardin euron rajan.

Suomen on pidettävä tiukasti puolensa lähivuosien neuvotteluissa, jotta lasku saadaan mahdollisimman pieneksi. Tänään, Eurooppa-päivänä, Suomen hallitus kokosi tavoitteensa yhteen nippuun.

- Asiakirja toisi Suomelle selkeää kokonaishyötyä ja nettohyötynä voidaan puhua useista sadoista miljoonista euroista, arvioi budjettineuvos Rauno Lämsä valtiovarainministeriöstä.

Tämä siis vuositasolla. Lopputuloksen kannalta on ratkaisevaa , miten käy alue- ja rakennetukien kanssa. Tukia on saatu noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Parasta tuloa ovat nauttineet Itä- ja Pohjois-Suomi. EU:n ottaessa uusia, köyhempiä jäseniä ne uhkaavat kuitenkin pudota pois korkeimpien tukien piiristä.

Suomi pistää hanttiin.

- Liittymissopimuksen yhteydessä tehtiin sopimus, että näiden alueiden tulee saada erityiskohtelua. Ne ovat harvaan asuttuja kuten myöskin jotkut merentakaiset alueet. Sitten on sosiaalitaloudelliset ongelmat, huono maatalouden kannattavuus, yksipuolinen elinkeinorakenne ja myöskin rakennetyöttömyys, kertoo aluekehitysjohtaja Mårten Johansson sisäasiainministeriöstä.

Suomi pyrkii parantamaan asemaansa myös vaikuttamalla EU:n budjetin linjauksiin. Esimerkiksi tutkimus- ja kehitysvarojen kasvattaminen olisi meille edullista. Samoin EU:n lähialueiden tuen varmistaminen. Suomi ehdottaa lisäksi, että yhteisestä kassasta maksettaisiin rahaa Suomelle ja muille maille, jotka vartioivat EU:n ulkorajoja.

Maataloustukien tulevaisuus on oma kokonaisuutensa. Niihin paneudutaan myöhemmin, kun uudistustyö tällä saralla etenee. Varmaa on, että näidenkin tukien Suomi - kuten jokainen muukin maa - tekee parhaansa vetääkseen kotiinpäin.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.05.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.