Mainos

Suomen Akatemia pyrkii edistämään tasa-arvoa

Suomen Akatemian tutkimusrahoitukseen valmistellaan paraikaa tasa-arvosuunnitelmaa, jolla pyritään tasaamaan sukupuolijakoa Akatemian kaikkien neljän tieteellisen toimikunnan aloilla.

Molemmilla sukupuolilla pitäisi olla vähintään 40 prosentin edustus eri tasojen tutkimusviroissa, tieteellisissä tapahtumissa sekä Akatemian asiantuntijatehtävissä, jaostoissa ja työryhmissä, esitetään paraikaa lausuntokierroksella olevassa tasa-arvosuunnitelman luonnoksessa.

Asiantuntijatehtävissä tavoitteeseen tosin pyrittäisiin "mahdollisuuksien mukaan". Jos tutkimusvirasta kilpailisi kaksi tasaväkistä hakijaa, etusija olisi annettava vähemmistönä olevalle sukupuolelle.

Rahoitusta hakevien tutkimusryhmien olisi liitettävä määrärahahakemuksiinsa ja loppuraportteihinsa selvitys työvoiman sukupuolijakaumasta.
MTV3-STT

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.