Mainos

Suomen asevienti on lähes kaksinkertaistunut - uusi vientimaa Brunei

Suomesta vietiin sotatuotteita viime vuonna lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna.

SaferGlobe-tutkimusverkoston mukaan yhteensä 224 miljoonan euron vienti oli enemmän kuin kertaakaan aiemmin. Tilastoa on pidetty vuodesta 1998.  

– Merkittävin kasvun selittäjä on pääasiassa panssariajoneuvojen 145 miljoonan euron toimitukset Ruotsiin. Ilman niitä vienti olisi ollut kutakuinkin edellisvuoden tasolla, sanoo SaferGloben toiminnanjohtaja Jarmo Pykälä.  

Ilman Ruotsin kauppaa Suomen koko sotatuotevienti olisi ollut 81 miljoonaa euroa, mikä on hieman alle kolmen edellisen vuoden keskiarvon.  
  
Brunei suurimpien listalle
  
Panssariajoneuvokaupat myös nostivat Puolan Suomen toiseksi merkittävimmäksi vientimaaksi, kun toimitukset ovat loppusuoralla. Puola tilasi lähes 700 Patrian panssariajoneuvoa 2000-luvun alkupuolella.

Uutena 10 suurimman vientimaan listalle nousi Brunei.  

Vientikohteet ovat yleensä tuotteiden loppukäyttäjämaita, mutta kaupoissa on mukana myös muita maita. Patria ja Puola ovat sopineet suomalaisten panssariajoneuvojen markkinointi- ja valmistusoikeuksien siirrosta. Sopimuksen mukaan puolalaiset saavat valmistaa ja myydä Patrian ajoneuvoja kolmansiin maihin aina vuoteen 2023 saakka.  

Kanadaan ja Yhdysvaltoihin viedään kranaatinheittimen osia, jotka päätyvät panssariajoneuvojen mukana muihin maihin. Vientiä Britanniaan kasvatti Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Tavin myynti 4,5 miljoonalla eurolla.  

Vientiluvat myöntää puolustusministeriö pyydettyään lausunnon ulkoministeriöltä. Järjestön ja puolustusministeriön luvut ovat yhteneväiset. Pykälän mukaan viime vuonna tuli vain pari kielteistä päätöstä ja tusinan verran hakemusten peruutuksia valmistajilta.  
  
Siviiliaseita eniten Yhdysvaltoihin  
  
Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan Suomesta vietiin siviiliaseita ja patruunoita 67 miljoonalla eurolla.

Edellisvuosien tapaan suurin osa siviiliaseiden viennistä, 40 prosenttia, meni Yhdysvaltoihin.  Muita merkittäviä vientimaita olivat perinteiset metsästysmaat Australia, Kanada, Ruotsi ja Norja.

Kaikkia aseita ja patruunoita ei välttämättä ole valmistettu Suomessa, vaan kyse voi olla kauttakuljetuksesta.  


Sotatuotteiden ja siviiliaseiden vienti oli puoli prosenttia Suomen viime vuoden tavaraviennistä.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.