Mainos

Suomen avustuslento vaakalaudalla – ei saanut laskeutumislupaa Nepaliin

Suomalaisen pelastajaryhmän lento Kuopiosta Nepaliin on jouduttu perumaan tai ainakin lykkäämään, koska se ei saanut Nepalin hallitukselta laskeutumislupaa.

29-jäsenisen Kriisinhallintakeskuksen joukkueen piti lähteä Nepaliin tänään illansuussa.

Joukkueen johtaja Marko Rostedtin mukaan muillakin mailla on ollut vaikeuksia päästä Nepaliin.

– Kenttä on pieni, mikä tuottaa logistisia ongelmia. Katsotaan aamuun. Nyt näyttää siltä, että joudumme purkamaan tavarat ja palaamaan koteihimme. Parhaamme tehtiin ja olimme valmiit auttamaan, hän kommentoi pettyneenä lentokentältä.

Joukkue hälytettiin viikonlopun aikana kokoon eri puolilta Suomea. Sen tarkoitus oli löytää raunioista elossa olevia ihmisiä.

Mukana oli kaksi koiraa, pienoiskameroita, kuuntelulaitteita ja seismisiä antureita. Joukkueen toiminta olisi ollut täysin omavarainen.

Joukkueessa on neljä naista, joista yksi on lääkäri Petra Portaankorva Oulusta.

– Olin ottanut lomaa työstäni kriisihallinnan koulutusta varten ja tilanne kääntyikin tositoiminnaksi, hän pohti vielä ennen tietoa lennon peruutuksesta.

Samassa koneessa pelastajaryhmän kanssa oli määrä matkustaa 15 virolaista ja kolme norjalaista sekä Punaisen Ristin ja ulkoministeriön kolme ihmistä.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.