Mainos

Suomen ensimmäinen BSE-tapaus löytyi Kärsämäeltä

Suomen ensimmäinen BSE-tautiin sairastuneen lehmän kotitila sijaitsee Oulun läänissä Kärsämäen kunnassa Saviselän kylässä. Suomen Tietotoimisto kertoo saaneensa tilan sijainnista varmistuksen viranomaislähteestä.

Keskikokoisen lypsytilan karja on lopetettu ja tuhottu sen jälkeen kun tilan sairasteurastetusta lehmästä Suomessa otettu näyte varmistui BSE-positiiviseksi vertailututkimuksessa viime viikolla Britanniassa. Niin ikään lopetettiin hullun lehmän tautiin sairastuneen naudan jälkeläiset. Myös kaikki tilan eritteet hävitettiin ja karjan tilat desinfioitiin.

Taudin alkuperää selvitetään

Viranomaiset selvittävät BSE-naudan syömän rehun raaka-aineiden alkuperää. Kuusivuotiaan naudan vasikkana saama rehu on tilan kirjanpidon ansiosta tiedossa, ja rehun ainesosien alkuperää jäljitetään rehunvalmistajien kanssa. Johtaja Kaija Varimo Kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta sanoo, ettei selvityksessä ole tähän mennessä ilmennyt uutta.

Yleisesti on arveltu, että yksi hullun lehmän taudin leviämistapa saattaa olla vasikan juomarehun sisältämä saastunut eläinperäinen rasva.

Vanhoja nautoja teurastetaan vähemmän

BSE-testaus vähentää vanhojen nautojen teurastusta. Osuuskunta Karjaportista kerrotaan, että tällä viikolla teurastetaan yli 2,5-vuotiaita nautoja kolmannes tavanomaista vähemmän. Vaje korvataan kuitenkin lisäämällä nuorten nautojen teurastusta.

Nautojen testauksen ulottaminen kaikkiin yli 2,5-vuotiaisiin nautoihin hidastaa ruhojen käsittelyä teurastamoissa.

Testaukset eivät saa vaikuttaa elintarvikevalvontaan

Suomen Kuluttajaliitto vaatii tekemään kaikki tarvittavat BSE-testaukset, mutta tämä ei saa vaikuttaa muuhun elintarvikevalvontaan. Viranomaisille on varattava testausten aiheuttamiin lisäkustannuksiin riittävästi voimavaroja, liitto muistuttaa.

Kuluttajaliitto uskoo, että BSE-testausten välitön tehostaminen ja niiden laajentaminen koskemaan kaikkia teurastettuja yli 30 kuukauden ikäisiä nautaelämiä lisää suomalaisten kuluttajien luottamusta elintarvikeketjun toimintaan.
(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 10.12.2001)

Eläinrasvan sekoittaminen vasikoiden juottorehuun on brittiläisten asiantuntijoiden mukaan riskialtista. Asiasta on kiistelty Suomessakin viime päivinä, mutta ainakaan toistaiseksi eläinrasvojen käyttöä juottorehussa ei olla kieltämässä.

(Seitsemän uutiset 10.12.2001)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.