Mainos

Suomen EU-sotilaat valmiina lähtemään Tshadiin

Euroopan unionin entinen Sudan-erityisedustaja, kansanedustaja Pekka Haaviston mukaan EU on Tshadissa menossa ongelma-alueelle, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Sisällissodan uhka on hänen mukaansa todellinen.

- Jos Tshadin presidentti ei pysty neuvottelemaan oman hallituksensa opposition kanssa, vaara aseellisesta kapinasta kiristyy entisestään, Haavisto toteaa Huomenta Suomelle.

Lähtö riippuu olosuhteista

Kriisinhallintakeskus Porin Prikaatin sotilaslakiasiamies, majuri Arno Söderholm kertoo noin 60 suomalaissotilaan olevan täysin lähtövalmiina. He lähtevät liikkeelle heti kun lähtökäsky EU-kriisinhallintaoperaation johdolta tulee. Suomalaiset perustavat ruotsalaisten kanssa komppanian.

Suomalaiset keskittyvät humanitäärisiin suojaustehtäviin, kuten omien leirien suojaamiseen ja avustusjärjestöjen saattueiden suojaamiseen.

Suomen joukko lähtee kahdessa osassa, etujoukot pyrkivät lähtemään helmi-maaliskuun vaihteessa, pääjoukot maaliskuussa.

- Tarkkaa ajoitusta on vaikea sanoa, se riippuu olosuhteista, Huomenta Suomen vieraana ollut Söderholm kertoo.

- Toivomme, että saamme joukot paikalle ennen sadekauden alkamista heinäkuussa.

Eufor-kriisinhallintajoukkojen oli määrä lähteä maahan jo viikko sitten, mutta lentokenttä suljettiin kapinallisten hyökättyä pääkaupunkiin.

Söderholm painottaa, etteivät joukot puutu Tshadin sisäpolitiikkaan.

Sotilaat avasivat lentokentän

Sotilaat ovat avanneet Tshadin pääkaupungin N'Djamenan lentokentän. Liikenteen aloittamista pidetään välttämättömänä, jotta EU:n kriisinhallintajoukot pääsevät maahan. Kriisinhallintajoukot voivat käyttää vain pääkaupungin siviililentokenttää.

N'Djamenaan saapuu todennäköisesti jo tänään ensimmäisiä EU-joukkojen Antonov-kuljetuskoneita.

Tshadin operaatiota on luonnehdittu EU:n historian vaativimmaksi. Alun perin operaatio piti käynnistää jo viime vuoden puolella, mutta se viivästyi sotilaiden ja helikoptereiden puutteen vuoksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.